|
Pekka Saastamoinen, s. 29.3.1880 Koivujärven Kanalassa, k. 12.7.1950 Koivujärven Hietaniemessä. Vanhemmat Salomon Saastamoinen ja Margaretha Ihalainen.
Pekka oli perheen vanhin lapsi, hänellä oli kaksi siskoa, Vilhelmiina ja Olga.
1900-luvun alussa Pekan isä oli vuokraviljeliä Hietaniemessä, ajat olivat kovat. Suomessa elettiin ns. sortovuosia.
20.6.1905 Pekka meni naimisiin Tiina-Kaisa Rytkösen kanssa. Tiina oli kotoisin Kiuruveden Kalliojärveltä.
Joulukuun 16 päivänä 1905 he saivat esikoislapsensa Vilhon.
Tähän aikaan suomesta lähti suuri joukko siirtolaisia Amerikan mantereelle. Esimerkiksi vuosina 1901-1910 muutti Suomesta lähinnä Amerikkaan 159 000 henkilöä, mikä oli 5,3 % koko väestöstä. Pohjoismaissa oli tähän aikaan pohjoisamerikkalaisia suuryhtiöiden agentteja jotka värväsivät työvoimaa ja uudisasukkaita asuttamaan uutta manteretta. Esimerkiksi
Oslossa oli kanadalainen Canadian Pacific Railway yhtiön konttori joka värväsi pohjoismaista väkeä varsinkin metsätöihin.
Pekka sekä hänen serkkunsa Seth Saastamoinen Länkimäen tilalta päättivät lähteä Kanadaan hakemaan parempaa tuloa. Passit saatiin Kuopiosta, passin numero oli 1087, päiväys 21.12.1906 ja kesto 5 vuotta. Määräpaikka: Port Arthur, Ontarion osavaltiossa. Pekan matkalipun hinta oli 277 markkaa.
|